keskiviikko 13. elokuuta 2014

R3bels villitsi yleisön Simerockissa

Simerock-festivaali järjestettiin Rovaniemen Ounaspaviljongilla 8.-9.elokuuta, jossa esiintyivät tänäkin vuonna maamme suosituimpia artisteja kuten mm. Haloo Helsinki!, Kaija Koo, Juha Tapio, Suvi Teräsniska, JVG, Jukka Poika ja Mikael Gabriel.

Festivaalit olivat tänäkin vuonna yleisömenestys ja ennakkoon myytyjä lippuja oli jopa kolmen kertainen määrä viime vuoteen verrattuna. Viime viikonloppuna musiikin ystäviä oli paikalla lähes 20 000.

Vuonna 2012 perustettu Kemijärveläisnuorten pop/rock-musiikkia soittava R3bels  osallistui viime huhtikuussa käytyyn Simerock-bändikisaan Sodankylässä ja bändi tulikin yleisöäänestyksessä 2. sijalle ja sai upeasta sijoituksesta palkinnokseen keikan Simerockiin.

R3bels koostuu viidestä soittajasta; Tiina Nyyssönen (laulu/koskettimet), Paulus Kiviniemi ja Jarno Ketola (kitarat), Albert Tokkola (basso) ja Mikko Moilanen (rummut). Lisävahvistuksenaan Simerockin keikalla nähtiin koskettimissa Essi Koutelo.  ” Tulin Simerockiin soittamaan kosketinsoittimia, että Tiina pääsee kunnolla riehumaan lavalla.” Essi kertoi.

Bändin jäsenet kertoivat Simerockin keikan olleen uransa tähän asti paras ja olivat todella hyvillä fiiliksillä ja se näkyi myös energisessä esityksessään ensimmäisestä kappaleesta lähtien. Bändin laulaja Tiina Nyyssönen otti yleisön haltuun ammattilaisen elkein laulattamalla yleisöä.

Ensimmäisenä kappaleena kuultiin bändin kotikaupungissa kuvatun Taivaan Tulet-sarjan nimikkobiisin, jonka R3bels on sovittanut heidän kuuloisekseen ja ottaneet samalla sen keikkasettiin ja he kertovat olevan sen kunnianosoitus sarjan ohjaajalle/käsikirjoittajalle, Kari Väänäselle.

Viikkoa ennen Simerock-keikkaa julkaistiin bändin ensimmäinen suomenkielinen single ”Valvon”, joka on kuunneltavissa niin youtubessa, että myöskin Spotifyssa.  Bändi on säveltänyt kappaleen yhdessä ja sanoitus puolella on bändin mukana ollut myös Kemijärveläinen Esa Parkkinen ja äänityksestä sekä miksauksesta vastaa Jussi Alaräisänen. ”Biisit ovat jatkossakin suomenkielisiä ja pitkäsoitto tulee sitten, kun on levyllinen biisejä” bändi kertoi haastattelussa.


Bändin jäsenet kertoivat kesän menneen kesätöissä, vapaa-ajan harrastuksissa ja bänditreenejä he ovat pitäneet jopa kolme kertaa viikossa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti